Vanhan talon vakuuttaminen

Oman talon asujaa väijyvät monenlaiset uhat: tulipalot, myrskytuhot, vuotavat putket ja murtoveikot, muutamia mainitakseni. MIllaisen vakuutuksen siis hankin rintamamiestalolleni, torpalleni tai huvilalleni?

Kysymykseen löytää harvoin yksiselitteistä vastausta. Vakuuttamisen periaatteet ovat samankaltaisia, mutta käytännöt vaihtelevat yhtiöstä toiseen. Samalta kuulostavan käsitteen sisällä saattaa piillä erilaisia toimintatapoja. Lisäksi jokainen vakuutettava koti on erilainen.

Paras neuvo talon vakuuttajalle on ottaa asioista selcää ja opetella puhumaan ‘vakuutuskieltä’. Lisäksi suositeltavaa on unohtaa tunnearvot ja suhteuttaa omat rakkaat puhalletut ikkunalasit tai 1950-luvun aidot seinäkaakelit vakuutusarvojen maailmaan.

Taideteoksia vakuutetaan aineettomien arvojen takia. Vanhan talon tapauksessa niitä ei useinkaan saada vakuutetuksi. Lähimmäs tullaan silloin, kun ootratun oven tilalle voidaan kustantaa koristemaalarin tekemä vastaava tai arvokas lattiamateriaali voidaan korvata uudella vastaavalla.

Tähän artikkeliin on koottu tiivis paketti vakuutusalan termejä ja nippu esimerkkitapauksia, joiden avulla oman talon vakuutustarvetta voi puntaroida. Asiantuntijoina artikkelissa haastateltiin Lähi-Tapiola Lännen maatila-asiantuntija Kimmo Kalliolevoa Kokemäeltä ja IF omaisuusvakuutusten tuotepäällikkö Laura Utusta Turusta.

 

Talon arvon määrittäminen

Asuinrakennukset vakuutetaan useimmiten kotivakuutuksen avulla. Vuokrakäytössä olevat asuintalot, yhdistysten tai seurojen rakennukset ja yritystoiminnassa olevat rakennukset voidaan vakuuttaa kiinteistövakuutusten kautta. Maatiloilla taas on omat vakuutuslajinsa.

Vakuutusarvo on rahasumma tai arvo, josta talo vakuutetaan. Keskeistä on tapa, jolla vakuutusarvo määräytyy: yleistä on vakuuttaa joko täysarvosta tai tietystä euromäärästä.

Arvokohde tai tavallinen asunto - jokainen koti vaatii omanlaisensa vakuutuksen. Tärkeää on tunnistaa omat tarpeet ja tiedostaa kodin kunto, jotta voidaan pohtia, mitä kotivakuutukselta odotetaan, millaisesta summasta kokonaisuus on syytä vakuuttaa …

Arvokohde tai tavallinen asunto - jokainen koti vaatii omanlaisensa vakuutuksen. Tärkeää on tunnistaa omat tarpeet ja tiedostaa kodin kunto, jotta voidaan pohtia, mitä kotivakuutukselta odotetaan, millaisesta summasta kokonaisuus on syytä vakuuttaa ja kuinka laaja turva on tarpeen. Yleisohjeet: Pidä kodistasi hyvää huolta! Päivitä vakuutukset ajan tasalle! Kuva: Viri Teppo-Pärnä

 

Täydestä arvosta vakuuttaminen

Täysarvovakuutuksessa tuhoutuneen rakennuksen tilalle korvataan uusi. Talon arvoa ei määritellä etukäteen rahasummana, vaan vakuutusarvo perustuu rakennuksen pinta-alaan. Varsinainen korvaussumma määritellään vahingon tapahduttua. Korvaus määräytyy silloin uudishinnan eli jälleenhankinta-arvon mukaan, joka puolestaa tarkoittaa vastaavanlaisen uuden rakennuksen kustannuksia.

Täysarvovakuutuksessa kannattaa huomioida rajoitus, jonka mukaan vakuutusyhtiö ei korvaa huonokuntoisen rakennuksen tilalle uutta. Rakennus katsotaan huonokuntoiseksi, jos sen päivänarvo eli nykyarvo on alle 50% jälleenhankinta-arvosta, toisin sanoen: rakennuksen arvo on laskenut alle puoleen uuden vastaavan arvosta. Vanhan talon kohdalla näin usein onkin.

Tällaisessa tapauksessa korvataan enintään rakennuksen käypä hinta eli rakennuksen myyntiarvo ennen vahinkoa. Arvion siitä tekee vakuutusyhtiö. Ristiriidat nousevat usein juuri tästä: vakuutusyhtiön ja omistjaan näkemykset talon päivänarvosta voivat olla erilaiset. Vakuutuksenottajan ei kannatakaan mieltää sanaa ‘täysarvo’ kirjaimellisesti.

 
Asuinrakennukset suojataan kotivakuutuksella. Vakuutusturvan kattavuus riippuu siitä, mihin kaikkeen halutaan varautua - tulipaloon vai myös tuvan lankut pilaavaan putkivuotoon. Huonekalut ja taideteokset kuuluvat irtaimistovakuutuksen piiriin. Kann…

Asuinrakennukset suojataan kotivakuutuksella. Vakuutusturvan kattavuus riippuu siitä, mihin kaikkeen halutaan varautua - tulipaloon vai myös tuvan lankut pilaavaan putkivuotoon. Huonekalut ja taideteokset kuuluvat irtaimistovakuutuksen piiriin. Kannattaa selvittää kaikki mieltä askarruttava “hyvän sään aikana” - ja opetella vakuutuskieli. Kuva: Viri Teppo-Pärnä

Kiinteällä summalla vakuuttaminen

Tietyllä euromäärällä vakuuttaessa rakennuksen arvoksi sovitaan kiinteä rahasumma. Artikkeliin haastateltujen asiantuntijoiden edustamissa yhtiöissä vakuutustapaa kutsutaan ensivastuuvakuutukseksi tai enimmäiskorvausmäärästä vakuuttamiseksi - muitakin nimityksiä lienee käytössä.

Arvo voi määräytyä esimerkiksi talon ostohinnasta, johon on lisätty tehtyjen korjausten kulut. Osalla vakuutusyhtiöistä talon arvo määräytyy uudishinnan mukaan: talon arvo voi olla näin arvioitaessa enintään puolet uudishinnasta. Perusteena voi olla myös rakennuksen korjaus- tai purkukuluja vastaava kustannus.

Vahingot korvataan siis korkeintaan sovittuun enimmäismäärään asti. Korvausten maksuperiaatteissa on yhtiökohtaisia eroja. Riippumatta siitä, miten korvaussumma määräytyy, tälle vakuutustavalle on tyypillistä enimmäiskorvausmäärän arvioiminen niin pieneksi, että summalla ei olisi mahdollista enää rakentaa vastaavaa uutta rakennusta. Voimme kuvitella esimerkiksi tilanteen, jossa suuren maalaistalon omistaja ei halua tulipalon jälkeen rakentaa samankokoista uutta kotia.

Tietystä summasta vakuuttaminen vaikuttaa olevan yleisimmin vanhoissa taloissa käytetty muoto, mutta myös edellisessä luvussa käsitellyn täysarvovakuutuksen voi vanhalle rakennukselle saada.

 
Yleinen periaate: mitä kattavampi turva, sen korkeammatmyös vakuutusmaksut.
 

Millainen turva?

Vakuutusarvon määrittämisen lisäksi talonomistajan pitää tietää, mihin hän haluaa vakuutuksella varautua. Useimpien yhtiöiden kotivakuutuksissa on kolmesta neljään tasoa ja samalla maksuluokkaa. Tasojen kattamat vahingot saattavat vaihdella paljonkin yhtiöistä riippuen.

Karkeasti lajitellen suppea turva korvaa tulipalosta ja luonnonilmiöistä eli myrskyistä aiheutuneet tuhot.

Perustason turvassa korvataan myös vahinkoja, jotka ovat aiheutuneet putkivuodoista sekä ilkivallasta ja murroista. Osalla yhtiöistä perusturva korvaa myös vahinkoja, jotka ovat aiheutuneet talotekniikan -kuten ilmanlämpöpumppujen - pettämisestä.

Ulla Clerc
FM


ENTÄ JOS KÄY NÄIN?

Tuuman artikkelia varten haastattelemat asiantuntijat Laura Utunen (IF) ja Kimmo Kalliolevo (LähiTapiola Lännen) vastasivat myös yksittäisiä, kuviittellisia tilanteita koskeviin kysymyksiin. Alla nimet muodossa LU ja KK. Vastauksissa täytyy ottaa huomioon, että ne ovat yleislinjauksia. Ne koskevat asiantuntijoiden edustamia vakuutusyhtiöitä ja saattavat erota muiden yhtiöiden käytänteistä.

1880-luvulla rakennetussa talossani oli tulipalo, ja osa sen vanhoista hyväkuntoisista ikkunoista tuhoutui. Korvaako vakuutukseni ikkunoiden hankinnan ja kunnostuksen? Jos ikkunoita ei ole saatavilla korvataanko niiden teettäminen?

LU: Vakuutus kattaa korjauksen vahinkoa edeltävään tasoon. Korjaus lasketaan nykyakaisten rakenneosien ja yleisesti Suomessa kaupan olevien rakennustarvikkeiden ja nykyaikaisten työmenetelmien mukaan. Korjauskustannuket maksetaan sen hinnan mukaan, jolla vakuutusyhtiö olisi voinut korjauttaa omaisuuden.

Riippumatta siitä, onko talo vakuutettu täysarvosta vai enimmäiskorvausmäärällä, korvauksen määrä lasketaan IFissä samalla tavalla - rakennuksen uudishinnan mukaan, jos rakennuksen tai sen osan nykyhinta on vahinkohetkellä vähintään puolet uudishinnasta, tai käyvän hinnan mukaan, jos rakennuksen nykyhinta on alle puolet uuden rakennuksen hinnasta.

Missään tapauksessa korvaus ei voi olla kuitenkaan suurempi kuin omaisuuden käypä hinta ennen vahinkoa.

Tässä esimerkissä vakuutus korvaa vaurioituneen ikkunan vaihtamisen Suomessa saatavaan, aiempaa vastaavaan ikkunaan - tai uuden ikkunan teettämisen. Tapaus koski siis hyväkuntoista ikkunaa. Jokainen vahinko katsotaan kuitenkin aina tapauskohtaisesti.

Vakuutusasiantuntijoiden mukaan hyväkuntoisten vanhojen ikkunoiden tilalle on mahdollista teettää uudet vastaavat puusepällä, jos osa talon ikkunoista tuhoutuu vaikkapa tulipalossa. Selvitä yhtiösi suhtautuminen asiaan! Kuva: Viri Teppo-Pärnä

Vakuutusasiantuntijoiden mukaan hyväkuntoisten vanhojen ikkunoiden tilalle on mahdollista teettää uudet vastaavat puusepällä, jos osa talon ikkunoista tuhoutuu vaikkapa tulipalossa. Selvitä yhtiösi suhtautuminen asiaan! Kuva: Viri Teppo-Pärnä


Palossa tuhoutui puolet rakennuksen vanhasta savitiilikatosta. Voidaanko palanut osa korvata käytettyinä ostetuilla vastaavilla savitiilillä? Voidaanko palanut osa korvata käytettyinä ostetuilla vastaavilla savitiilillä? Voidaanko koko katto kattaa uudelleen uusilla savitiilillä?

LU: Vakuutuksesta korvataan vahinko ensisijaisesti maksamalla korjauskustannukset. Tässä tapauksessa kyseeseen voisi tulla korjaus kierrätetyillä savitiilillä Paikkakorjauksesta aiheutuu yleensä kohtuuton sävyero, jonka vuoksi korvauksen voi saada jopa koko lappeen osalta. Jos korjaaminen ei ole mahdollista, vakuutuksesta korvataan vahingoittunut lape sen rakennusteknisen iän mukaisesti.


Rintamamiestaloni vuonna 1985 uusitut keittiönputket ovat vuotaneet keittiön rakenteisiin puolen vuoden ajan ja aiheuttaneet lattiasienen. Millainen vakuutus korvaa kunnostustyön ja uudet keittiönkalusteet?

LU: Vakuutuksesta korvataan putken rikkoutumisesta aiheutunut vuotovahinko. Vahingon määrä lasketaan tekemällä rakennuksen korvattavista korjauskustannuksista putkiston iän mukainen vähennys, ellei vakuutuskirjaan ole muuta merkitty. 30-50 vuotta vanhan putken rikkoutumisen aiheuttamasta vuotovahingon korjauksen kustannuksista vähennetään vakuutusehtojen mukaisesti 25%. Putken korjauskuluista vähennetään ikävähennystä 3% vuodelta.

Tässä esimerkissä talon putket ovat 34 vuotta vanhat. Jos talolla on ollut perustasoa oleva, laaja tai laajin vakuutusturva, vuodon aiheuttamat vahingot korvataan, kun niistä on tehty 25% vuotovähennys. Vain suppeasta turvasta ei korvata vuotovahinkoja. Itse purkiston korjausta ei korvata, koska 3%:n vuosittaiset ikävähennykset ylittävät sadan prosentin rajan.


Keittiön kosteusvaurion takia osa hirsiseinää pitää uusia. Hyväksytäänkö korvattavaksi ammattilaisen työn entisen kaltaisesta hirrestä?

LU: Vahinkotapahtumat ovat tapauskohtaisia, ja niissä katsotaan myös kokonaisuutta. Vakuutus kattaa korjauksen vahinkoa edeltävään tasoon. Korvausperiaate on sama kuin ikkunaesimerkissä.


Savupiipun juuri päästää vettä sisään ja kattorakenteita pitää vaihtaa.

LU: Kotivakuutuksen laajin vakuutus korvaa tällaisen vahingon 15 000 euroon asti. Vakuutuksesta ei korvata kuitenkaan itse ongelman syytä eli vesikattoa ja sen rakenteita, vaan seurannaisvahingot, joita vuotaneesta vedestä on aiheutunut. Suppeammat vakuutusturvat eivät korvaa näitäkään.


Terve puu kaatuu myrskyssä oman talon päälle.

LU ja KK: Kaikki kotivakuutuksen muodot suppeasta laajimpaan korvaavat vahingon.


Laho puu kaatuu myrskyssä oman talon päälle.

LU: Jos puu on laho sisältä eikä lahoamista voi nähdä pinnalta, vahinko korvataan jo suppeasta vakuutuksesta lähtien. Jos puun lahoaminen on ollut silmiin havaittavaa, vakuutus ei korvaa vahinkoa. Useimmiten ulkopuolelta ei kuitenkaan pysty näkemään, että puu on sisältä laho.


Kotini on projekti, jota aloin rakentaa hirsirungosta lähtien uudelleen. Vuosien saatossa ja korjausten myötä rakennuksen arvo nousee. Miten se pitäisi vakuuttaa?

KK: Vakuutukseksi voi valita täysarvon ja laajan turvan heti alusta alkaen. Toki työmaan voi vakuuttaa aluksi tietystä euromäärästä perusturvalla ja korottaa arvoa tarpeen mukaan. Tällöin täytyy muistaa huolehtia arvon päivityksestä eli kertoa muutoksista vakuutusyhtiölle.

LU: Kun rakennus on vakuutettu täydestä arvosta, ei asiakkaan tarvitse huolehtia enimmäiskorvausmäärän riittävyydestä. Suosittelisimme laajaa vakuutusta peruskorjattavana olevalle rakennukselle, jotta vakuutus kattaisi myös äkillisiä rikkoutumisvahinkoja.


1910-luvulla rakennetussa talossani on lasikuisti ja alkuperäinen ulko-ovi. Täytyykö ovessa olla nykyaikainen lukko, jotta saan murtovakuutuksen.

KK: Nykyaikaista lukkoa ei tarvitse olla, eikä sen puuttuminen vaikuta korvaukseen. Murtovaras menee kyllä vaikka kuistin ikkunasta, jos ovesta ei pääse. Esimerkiksi hälytysjärjestelmän asentaminen alentaa vakuutusmaksua.

LU: Nykyaikaisen lukon puuttuminen ei vaikuta korvaukseen. IFillä hälytysjärjestelmä ei alenna vakuutusmaksua. Vahingon sattuessa omavastuuta ei kuitenkaan joudu maksamaan, jos hälytysjärjestelmä on rajoittanut vahinkoa.


 

Kuinka irtaimisto vakuutetaan?

Huonekalut, taideteokset ja muu talon sisällä oleva suojataan irtaimistovakuutuksella. Se tehdään usein täysarvovakuutuksena, jolloin vakuutusarvo määräytyy rakennuksen pinta-alan mukaan. Irtaimiston voi halutessaan myös vakuuttaa tietystä euromäärästä.

Arvokkaampien esineiden kuten taidekokoelman kohdalla vakuutusarvoja voidaan korottaa. Suojan tasot ovat samat kuin kotivakuutuksessakin:suppeasta laajaan. Koska kotivakuutus ja irtaimistovakuutus ovat kaksi eri asiaa, kotisi voi olla vakuutettu tietystä euromäärästä ja irtaimisto täysarvosta.

 

Vakuuttajan muistilista

Ennen lopullista valintaa

  • Mieti, mitä haluat vakuutukselta: esim. suojaa tulipalolta vai myös putkivahingoilta?

  • Mieti, millä summalla pärjäisit vahingon tullessa ja mitä olet valmis maksamaan vakuutuksesta.

  • Selvitä ja tiedosta, millä perusteella vahingot korvataan. Lue vakuutuskirjat ja tuoteselosteet huolella. Monet yhtiöt antavat konkreettisia esimerkkejä vahinkotilanteista.

  • Mieti erilaisia vahinkotilanteita - kartoita vakuuttamisen tarvetta omaan taloosi sopivien esimerkkien avulla.

  • Vertaillessasi vakuutusyhtiöitä pidä mielessä, että samankaltaiset käsitteet voivat pitää sisällään hyvin erilaisia toimintatapoja.

Vakuutuksen otettuasi

  • Dokumentoi tekemäsi korjaukset, ja kerro niistä vakuutusyhtiöllesi.

  • Päivitä vakuutuksesi säännöllisesti: varmista, että ne edelleen vastaavat tarpeitasi.

  • Pidä hyvää huolta talostasi! Säilytä sen arvo!

Artikkelin kuvat ovat herätteitä: ne esittelevät kotivakuutusten maailmaa, jossa vanha talo on aivan erityistapauksensa. Kaiken voi vakuuttaa - paitsi patinaa, tunnelmaa, muistoja ja kodin henkeä.

Artikkelin kuvat ovat herätteitä: ne esittelevät kotivakuutusten maailmaa, jossa vanha talo on aivan erityistapauksensa. Kaiken voi vakuuttaa - paitsi patinaa, tunnelmaa, muistoja ja kodin henkeä.

Edellinen
Edellinen

Näin tiivistän ja paperoin ikkunat

Seuraava
Seuraava

Pihojen perinnepensaat