Lue mielenkiintoinen artikkeli savipölkkyrakenteesta.

Kuinka palkitsevaa onkaan katsella kamarin ikkunasta syksyistä maisemaa ja sen keskellä seisovaa aittavanhustamme, vihdoinkin ryhdikästä. Vilja-aittana ja sittemmin varastona toimineen rakennuksen pelastaminen alennustilastaan oli ollut pitkään kunnostuslistamme kärkipäässä, mutta…

Kaunista vanhaa arvolasia ei kannata vaihtaa mitättömien kauneusvirheiden takia. Säästölasi havainnollistaa mainiosti menneiden aikojen ajattelua, ja säröille mennyttä lasia voi oppia sietämään ja hyväksymään. Hyväksyminen koskee vain kylmää vuodenaikaa – kesällä katse keskittyy lasikuistin pelakuihin, eikä kukaan ajattelekaan lasin halkeamia.

Tässä ohjeet miten tiivistää ja paperoida ikkunat talvea varten.

Oman talon asujaa väijyvät monenlaiset uhat: tulipalot, myrskytuhot, vuotavat putket ja murtoveikot, muutamia mainitakseni. MIllaisen vakuutuksen siis hankin rintamamiestalolleni, torpalleni tai huvilalleni?

Sanonta sanoo, että suuratin lapsella ei ole kenkiä. Niinpä Iso-Puolalassakin korjailtiin viime vuonna rempallaan olevia nurkkia. Tällä kertaa korjauskohteita oli kaksi. Varastona toiminut liiteri muutettiin ensin käyttökelpoiseksi tapahtumatilaksi. Sen jälkeen pienemmän asuinrakennuksen porrashuone kunnostettiin ja ulkoportaat palautettiin vanhaan muotoonsa.

Dendrokronologinen ajoitus perustuu siihen, että saman lajin puut tietyllä alueella kasvavat suurin piirtein samalla tavalla. Vuosilustojen välisen paksuuden ja värin vaihtelu johtuu suurelta osin kasvukausien erilaisista sademääristä ja lämpösummista.

Korjaushankkeissa tulee usein rakennettavaksi uutta - milloin verantaa, milloin suurempaa laajennusta. Pienenkin lisäyksen kanssa on kysyttävä: Saako uusi näkyä vai pitääkö se piilottaa? Mikä on uuden ja vanhan arkkitehtoninen suhde? Ei ole niin pientä detaljia, etteikö asia pitäisi ratkaista, älyllisesti rehellisellä tavalla.

Iso-Puolalan päärakennuksen hirsikehikko on varsin hyväkuntoinen ollakseen yli 240-vuotias. Se johtunee ennen kaikkea vankasta luonnonkiviperustuksesta, joka on pystytetty vakaalle kalliopohjalle. Kehikosta kuitenkin löytyi vauriokohtia. Niiden syyksi paljastuivat 1900-luvun jälkipuoliskolla tehdyt julkisivulaudoituksen korjaukset.

Talonpoikaistalomme päärakennuksen vanhempi osa on valmistunut 1870-luvulla. Sen kivijalka on tehty aikakauden tyyliin lohkotuista ja vaihtelevan kokoisista luonnonkivistä. Myöhemmin kivet ovat maan liikkeiden vuoksi siirtyilleet, mutta pääosin kivijalka on edelleen ryhdikäs. Kivien väliset saumaukset ovat kuitenkin aikojen saatossa irronneet paikoiltaan.

Vanhemman osan kivijalkaa korjautettiin pahimmista vauriopaikoista jo muutama vuosi takaperin. Olen itse jatkanut kivijalkatyötä muiden korjaustöiden lomassa. Tekemistä riittää edelleen.

Remontin ja kunnostamisen voi yhdistää asumiseen. Vaaditaan vain tiukkaa logistiikka ja selkeää aikataulutusta. Kotityömaalta voi käydä myös palkkatöissä ja pyörittää lapsiperhearkea, joskin kodin ulkopuolisille harrastuksille ei välttämättä jää aikaa.

Nautelan museon pihapiirissä on kaksikerroksinen hirsinen vilja-aitta, johon kaiverrettu vuosiluku viittaa rakennusvuoteen 1802. Useaan kertaan siirretty kehikko sekä siirroissa uudelleen tehty vesikate olivat päässeet sen verran huonoon kuntoon, että aittaa ryhdyttiin kunnostamaan.

Suopakuuraus on perinteinen käsittelemättömien puulattioiden hoitomenetelmä, ja se soveltuu sekä uusille että vanhoille pinnoille. Kylmällä vedellä, pellavaöljysuovalla ja kuurausharjalla pesemällä pinnasta saadaan vaalea, kova ja kestävä.

Lämmitysohjeita ja tulisijapiirustuksia on tarjolla paljonkin, mutta savupiipun hoito ja huolto on jätetty paljolti huomiotta. Nuohooja käy kerran vuodessa, jos silloinkaan, ja se tuntuu rauhoittavalta. Nuohoojan odotetaan kertovan, pitääkö kalliita korjauksia tehdä.

Savirakentamisopit saapuivat Ruotsi-Suomeen 1700-luvulla ja savirakennusten puolesta propagoitiin muun muassa metsien säästämiseksi. Savirakentamisohjeita on julkaistu eri aikoina lehdissä ja rakentamisoppaissa. Maamies – lehdessä vuonna 1878 julkaistiin seikkaperäinen työohje massiivisavirakentamiseen, ”Rakennuksista saviruukki-seinillä”.

Keittiöstä kuuluu jotakin. Kurkistan varovasti ovelta: kaksi metsähiirtä askartelee innokkaasti pöydälle jääneen leivän kimpussa. Eihän näky varsinainen yllätys ole: ensi lumen saapuessa hiiret tulevat sisälle taloon.

Vanhan talon kanssa puuhastellessa huomaa, kuinka käsityökalut ovat usein ylivertaisia uusiin keksintöihin verrattuna. Kirves, veistotaltta, käsihöylä ja sikli sekä pienihampainen saha ovat erittäin tehokkaita, mutta nykyisin aliarvostettuja, jopa ylenkatsottuja työkaluja

Rakennusperinteen Ystävä törmää jatkuvasti ikkunoihin. Vaikka tuloksena ei olekaan lasisirpaleita eikä näkyviä haavoja, jotain kuitenkin valitettavan usein särkyy: sydän.

Vain harva yksittäinen sienilaji vaikuttaa ihmisten arkielämässä yhtä moninaisesti kuin lattiasieni (Serpula lacrymans). Tämä ihmisen seuraan lyöttäytynyt laji ilmentää olemassaoloaan niin kiinteistökaupassa, kuntien teknisessä toimessa, peruskorjauksessa kuin lakituvassakin. Sienellä on ilkeänlainen maine. Se ei kuitenkaan ole niin kaikkivoipa lahottaja ja pelottava vastustaja kuin on esitetty.

Puu on perinteinen ja omaleimainen rakennusmateriaali Suomessa. Perinteisen puurakentamisen aikaan rakentajat ja puurakennuksissa asuvat ihmiset tunsivat puun luonteen ja ominaisuudet. He tiesivät, miten puu rakennusmateriaalina käyttäytyy erilaisissa olosuhteissa, kuinka puurakennuksia tulee huoltaa ja kuinka niihin tulevat vauriot korjataan.