Hirsirungon täsmäkorjaus - esimerkkinä Iso-Puolala

Iso-Puolalan julkisivut, näennäisesti korjatut

Iso-Puolalan päärakennuksen hirsikehikko on varsin hyväkuntoinen ollakseen yli 240-vuotias. Se johtunee ennen kaikkea vankasta luonnonkiviperustuksesta, joka on pystytetty vakaalle kalliopohjalle. Kehikosta kuitenkin löytyi vauriokohtia. Niiden syyksi paljastuivat 1900-luvun jälkipuoliskolla tehdyt julkisivulaudoituksen korjaukset.

Talon päädyssä pystylaudoituksen alaosia oli huoliteltu silmänlumeeksi. Rispaantunut helma oli saatu peittoon naulaamalla sen peitoksi pari vaakalautaa. "Poissa silmistä, poissa mielestä!" Kyse oli siis perinteisen rakentamisen täydellisestä väärinymmärryksestä, tippalistan irvikuvasta. Seinää pitkin valuva sadevesi löysi helposti tiensä seinälaudoituksen ja 'huolittelulautojen' väliin. Kosteus muhi siellä vuosikymmeniä tuhojaan tehden.

Ongelmakohdasta poistettiin seinälautojen vaurioituneet alaosat, mutta siihen rajoituttiin. Yhtäkään ylimääräistä senttiä ei sahattu pois ns. varmuuden vuoksi.

Talomme hirsikorjausprojekti: paikkausta ja vaihtoa

Nyt päästiin käsiksi hirsirakenteeseen. Sekin oli siis osittain vaurioitunut julkisivun väärän korjausratkaisun takia. Laaja-alaiseksi korjauskohdaksi oletetussa päädyssä selvittiin yllättäen pelkällä hirsipaikkauksella, sillä lahoa oli onneksi vain hirren pintaosassa. Pehmeä puuaines poistettiin moottorisahan ja telson avulla, ja hirteen muokattiin paikkalankulle tasainen tausta. Siinä käytettiin telsoa ja talttaa. Vanhan hirren ja paikkapalan reunat tiivistettiin pellavariveellä. Lankku Hirsirungon täsmäkorjaus Esimerkkinä Iso-Puolala kiinnitettiin hirteen perinteiseen tapaan, puutapeilla. Seuraavan kunnostajan on helppo työskennellä, kun ei tarvitse pelätä sahaan osuvia rautanauloja.

Rakennuksen lounaiskulmassa, ohikulkijoille näkyvän julkisivun puolella, alinta hirsikertaa jouduttiin vaihtamaan noin puolentoista metrin matkalta. Osan muotoilu tehtiin niin huolellisesti – vähittäin edeten ja jatkuvasti tarkennusmittauksia tehden – että millilleen oikeankokoinen vaihtohirsi saatiin lopulta ujutetuksi paikalleen muuta kehikkoa nostamatta. Vaihtopala ja vanha hirsi liitettiin toisiinsa hammaslapaliitoksella. Näin jatkoskohtaan saatiin vetoa kestävä liitos.

Talon toinen vauriokohta löytyi tupaan johtavan, noin 1950-luvulla puhkaistun oven alta. Kynnys ja porrasrakennelma pitivät alinta hirttä kosteana, mutta tästäkin ongelmakohdasta selvittiin yllä kuvatuin menetelmin, vaihtaen ja paikaten. Talon ilmettä latistava tarpeeton ovi tullaan jossain vaiheessa poistamaan. Aukkoon palautetaan vanhojen valokuvien mukainen ikkuna, ja sen alainen seinänosa ladotaan hirsistä muun seinän mukaiseksi.

Korjauskohtien ulkoverhous paikattiin lopuksi hyvälaatuisella puulla. Tärkeää oli paikata myös seinän piiloon jäävä 'tekninen' kerros eheäksi. Iso-Puolalassakin tuulensuojana on ylivertainen luonnontuote, sitkeä ja pitkäikäinen tuohi. Korjattu hirsialue sai siis ensin ylleen uuden kerroksen tuota mainiota luonnontuotetta; tuohilevyjen päälle naulattiin sitten paikkalaudat. Tuohilevyä on käytetty seinän tiivistämiseen jo silloin, kun Iso-Puolalan päärakennusta pystytettiin.

Iso-Puolalassa hirrenvaihto ja korjaukset tehtiin talkoovoimin. Taitava restauroijanelikko Lauri Leppänen, Mikko Soramäki, Erik Metsäranta ja Tommi Saarto tekivät tarvittavat korjaukset yhden illan aikana. Maallikot pääsivät seuraamaan työtä, ja ammattilaiset ehtivät hirrenvaihdon lomassa vastaamaan moniin kysymyksiin. Itse työhön katselijoita ei kuitenkaan tällä kertaa päästetty, sillä työn täytyi sujua ripeästi ja onnistua täydellisesti.

Lounaiskulman hammaslapaliitos jätettiin tietoisesti kesän ajaksi näkyville, niin ohikulkijoiden kuin lähiasukkaiden ja turistien ihailtavaksi. Yhdistys halusi näin harjoittaa vähäeleistä valistamista ja kertoa samalla, että pitkään laiminlyödystä talosta pidetään nyt huolta – hitaasti edeten, mutta järkeviä ja perinteisiä ratkaisuja tehden.

Vuosikymmenien aikana 'huolittelulautojen' välissä muhinut kosteus oli pehmittänyt julkisivulaudoitusta ja alinta hirsikertaa – vanha tuohikerroskin oli kärsinyt. Lauri Leppänen katkaisi laudoituksen tarvittavalta korkeudelta, ja tutki hirren kunnon. Vain kolmannes hirren paksuudesta oli pehmennyt, joten selvittiin pelkällä puupaikkauksella.

Moottorisahaa apuna käyttäen hirren pehmennyt osa 'siivutettiin' suikaleiksi, jotka irrotettiin kirveen ja telson avulla. Pohja tasoitettiin telsolla ja taltalla, jotta paikkapala istuisi tiiviisti alustalleen. Puupaikka kiinnitettiin puutapeilla, näin mahdollisten seuraavien korjaajien saha ei tylsy rautanaulojen vuoksi.

Uudet tuohikerrokset nidottiin seinälle, ja tarvittavat laudoituksen paikkapalat naulattiin paikoilleen. Tärkeää muistaa kaikissa laudoituksen paikkauksissa: paikkalautojen yläpinnat on sahattu viistoiksi – samoin tietenkin kiinni olevien lautojen alapinnat – jotta vesi ei pääse katkoskohdasta laudoituksen taakse.

Varovaisen kengityksen puolesta

Hirrenvaihtoa ja sen tuomia kustannuksia pelätään usein turhaan. Rakennusrestauroija Lauri Leppäsen mukaan kengitystä on tehty kautta aikain, ja se on kuulunut talon kunnostustöihin säännöllisin väliajoin. Kun talojen perustuksiin alettiin kiinnittää enemmän huomiota ja kivijalat rakennettiin korkeammiksi, hirrenvaihtoa ei tarvinnut suorittaa enää niin usein.

Kengitystöitä riittää kuitenkin edelleen. Syynä ovat virheelliset korjaukset ja huoltotoimien laiminlyönti – näinhän oli Iso-Puolalassakin. Leppänen kertoo, että hirrenvaihtotyötä pelätään turhaan, sillä kengitystyöt voidaan yleensä toteuttaa varsin vähäisin purkutöin.

Kengitystyöt onnistuvat usein ilman talon tunkkaamista, ylös nostamista. Monilla on sellainen käsitys, että kunnolla tehdyssä hirsikorjauksessa rakennuksen ikkunat on irrotettava ja lattiat avattava, samoin uhrattava seinien pinnoite kerrokset. Varovasti suoritettu hirrenvaihtotyö auttaa säilyttämään seinäpinnat ehjinä: esimerkiksi pinkopahvi hirren sisäpinnassa voidaan säilyttää ehjänä, vaikka hirsi vaihdetaan.

Ronskeihin menetelmiin verrattuna varovasti suoritettu hirrenvaihtotyö vaatii tarkkuutta ja vie hieman enemmän aikaa, mutta siinä säästytään työläiltä purkuoperaatioilta ja seinäpintojen vaativilta ennallistamisilta ja viimeistelyiltä. On erittäin harvinaista, että varovaisen kengitystyön yhteydessä joudutaan avaamaan lattioita; operaation aikana voi useimmissa kohteissa asuakin.

Hirrenvaihtotyön yhteydessä on perinteisesti käytetty seinään pultattavia pystytukia, följareita, joiden avulla taloa tunkataan. Nyttemmin monet hirsiammattilaiset ovat siirtyneet käyttämään betonielementtitukia, joilla pystytään samalla sekä nostamaan että tukemaan rakennusta.

Monia muitakin keinoja on käytettävissä, kun rakennuksen paino on siirrettävä pois korjattavalta alueelta. Menetelmä valitaan kunkin kohteen mukaan niin, että vanhoja rakenteita tarvitsee purkaa mahdollisimman vähän. Taloa on tarvis nostaa yleensä vain muutamia millejä, se riittää uuden hirren paikalleen asettamiseen. Modernit tuentatavat saattavat olla följareita helpompi ja turvallisempi vaihtoehto, eikä seiniin tarvitse tehdä reikiä kierretangoille.

Iso-Puolalan pääjulkisivun puolelta hirttä uusittiin reilun metrin matkalta. Vaihtopala ja vanha hirsi liitettiin toisiinsa hammaslapaliitoksella, näin jatkoskohtaan saatiin vetoa kestävä liitos.

Mikko Soramäki veisti palan tarkkojen mittausten mukaan, mutta useita sovituksiakin tarvittiin.

Työnäytöstä seuraavan yleisönkin otsalle tuli hiki, kun valmiiksi työstettyä hirrenpalaa ruvettiin ujuttamaan paikalleen. Onnistuuko? Ratkaisevana hetkenä tarvittiin lempeää paukutteluakin, sillä väljyyttä ei tähän kantavaan rakenteeseen haluttu. Taidokas 'puuveistos' sopi sijoilleen täydellisesti, eikä taloa tarvinnut nostaa. Loppurutistuksen työpari Mikko Soramäki ja Tommi Saarto saivat suorituksestaan katsojien aplodit.

Miten hirsivaurio syntyy?

Lauri Leppäsen mukaan yleisimmin vaihdetaan tai korjataan juuri hirsikehikon alimpia hirsiä. Hirsikerta, joka osuu lattiaeristeiden kohdalle, on useimmiten huonokuntoisin. Vanha uskomus, että runsas lattiapesuveden käyttö olisi lahottanut hirren, ei välttämättä pidä paikkaansa. Syynä voi olla pikemminkin se, että lattianrajan ilmavuotojen takia kosteus on tiivistynyt hirren pinnalle ja aiheuttanut vaurion.

Yleisimmin alimmat hirsikerrat ovat pehmenneet tippalistojen vaurioiden tai vuorauksen alaosan huonon kunnon takia; jatkuva tarkkailu ja huolto on tällöin siis unohdettu. Myös tippalistojen vaurioituminen ja niiden halkeamat aiheuttavat usein hirsivaurioita.

Hirsivaurioita tapaa myös ikkunoiden alla. Ne johtuvat esimerkiksi siitä, että karmien alapuussa ei ole tippanokkaa, jolloin karmi on lahonnut ja vesi ohjautuu hirsiin. Toinen yleinen syy ikkunoiden ympärillä oleviin vaurioihin on se, että huonosti tiivistetyn ikkunan lämpövuodot aiheuttavat kosteustiivistymistä.

Työläimpiä korjattavia ovat vuotavien kattojen aiheuttamat vauriot. Nämäkin johtuvat lähes poikkeuksetta huollon puutteesta. Jos rakennus on kunnostettu modernein menetelmin käyttäen höyrynsulkumuovia ja eristeitä, joilla on huono kosteuskapasiteetti, pieni kattovuoto saattaa jäädä huomaamatta. Seurauksena on suuret vahingot. Kun rakenteet olivat perinteiset, kattovuoto tuli näkyviin huonetiloihin niillä tienoin, mistä kohtaa katto vuoti. Muovit rakenteissa levittävät kosteuden laajalle alueelle rakenteissa ja eristeissä, ja vuoto saattaa tulla näkyviin vasta silloin, kun piilossa olevat rakenteet ovat jo pahasti vaurioituneet.

Laaja-alaisia hirsivaurioita aiheutuu myös sisäpuolelta liikaa lisäeristetyissä rakennuksissa, mikäli sisäpuolisten rakenteiden tiiveys on heikko. Ilmavuotokohdista kosteus pääsee uuteen eristerakenteeseen ja tiivistyy sitten hirren sisäpintaan. Tällöin hirret voivat lahota sisäpinnasta laajaltakin alalta. Leppänen on kohdannut tällaisen tapauksen. Osa hirsistä oli läpilahoja, osa pystyttiin paikkaamaan lankuttamalla.

“Talo on meillä vain lainassa, se siirtyy joskus taas seuraavalle hallintaan. Ei siis pidä poistaa niitä kerroksia, joista talon historiaa voi lukea ja ajoittaa. Tehdään oma kerroksemme niiden seuraan varovasti ja toivotaan, että näin tekevät myös seuraavat korjaajat sadan vuoden päästä.”

Kun työvälineet ovat tuttuja ja ammattitaitoa löytyy, onnistuu työnteko vähän haastavammissakin asennoissa! Myös tupaan johtavan oven alle tehtiin puupaikkauksia. Jatkossa oven paikalle palautetaan entisen kaltainen ikkuna. Erik Metsäranta sahasi tarvittavat tippalistat Iso-Puolalan pihalla sirkkelillä ja sovitti ne paikalleen. Tässäkin kohdassa hirren päälle asennettiin komea kerros uutta tuohta. Kiinnostunut väki sai kuulla ammattilaisilta, että tätä erikoismateriaalia, tuohilevyä, voi tilata nykytapaan verkosta.

Säästäminen on kulttuuriteko

Vaikka säästävästä korjausrakentamisesta on toitotettu jo vuosikausia, vanhoja rakenteita avataan yhä "varmuuden vuoksi" -periaatteella. Vauriokohta näkyy yleensä päälle päin, tai se pystytään paikallistamaan, joten turhaa rakenteiden avaamista kannattaa välttää. Hirsiammattilainen joutuu tavan takaa muistuttamaan vanhan talon ostajia siitä, miksi he talon hankkivat: tunnelman ja patinoituneiden pintojen takia.

Jos kaikki vanhat tapettikerrostumat poistetaan, mitä jää jäljelle? Vasta ostetun vanhan talon raastaminen hirsipinnalle ei ole kulttuuriteko – päin vastoin. Usein Lauri Leppänen kehottaakin asiakasta naulaamaan irrotetut seinäpahvit tapettikerroksineen takaisin paikoilleen, uusien seinäverhousten alaiseksi tuulensuojaksi ja ennen kaikkea myös talon arkistoksi. Hyvinkään tehty, omaan kansioonsa koottu tapettidokumentaatio ei riitä. Kuka takaa, että se säilyy kohteessaan omistajien vaihtuessa?

Kunnolliset hirsirakennukset kestävät huollettuina vuosisatoja. Lauri pohtii sisätilojen kerrostumia: "Talo on meillä vain lainassa, se siirtyy joskus taas seuraavalle hallintaan. Ei siis pidä poistaa niitä kerroksia, joista talon historiaa voi lukea ja ajoittaa. Tehdään oma kerroksemme niiden seuraan varovasti ja toivotaan, että näin tekevät myös seuraavat korjaajat sadan vuoden päästä."

Säästävää korjausrakentamista kannattaa ehdottomasti suosia myös seinän toisella puolella. Pinnaltaan kauhtunut julkisivulauta on usein parempaa kuin luullaan: satavuotiaanakin se on usein laadukkaampaa kuin lautatarhalta äsken ostettu. Kun hankkii puutavaraa, on syytä olla tarkka – mutta kun hankkii puutavaraa nimenomaan verhouksiin ja tippalistoihin, on syytä olla erityisen tarkka. Näin ajattelivat rakentajat jo satoja vuosia sitten. Heidän sisäistämänsä puurakentamisen perusperiaatteet ovat tässäkin asiassa edelleen voimissaan.

Hirsikorjaajan työkaluarsenaaliin kuuluu perinteisiä työvälineitä, mutta myös modernimmat sähkökäyttöiset työkalut ovat käytössä.

Katariina Entonen
Rakennusperinteen Ystävien toiminnanjohtaja
Haastateltavana: Lauri Leppänen, rakennusrestauroija (AMK)

Hirrenvaihtotyön yhteydessä on perinteisesti käytetty seinään pultattavia pystytukia, följareita, joiden avulla taloa tunkataan. Nyttemmin monet hirsiammattilaiset ovat siirtyneet käyttämään betonielementtitukia. Niillä pystytään samanaikaisesti sekä nostamaan että tukemaan rakennusta. Menetelmä valitaan kunkin kohteen mukaan niin, että vanhoja rakenteita tarvitsee purkaa mahdollisimman vähän. Modernit tuentatavat saattavat olla följareita helpompi ja turvallisempi vaihtoehto. Tällä työmaalla taloa nostettiin betonielementtitukien avulla, jotta talo saatiin suoristetuksi ja kivijalka korjatuksi. Kuva: Lauri Leppänen.