Alapohja - siis rakennuksen alin lattiarakenne - voi olla maanvarainen, maata vasten rakennettu, tai tuulettuva, jolloin maanpinnan ja lattian alla olevan eristeen väliin jää ilmatila. Nykyrakentamisessa suositaan maavaraisia lattioita. Miksi tuulettuva alapohja olisi parempi? Koska se on kokemuksen hyväksi osoittama, varmatoiminen ratkaisu.

Massiivirakenne - tuttu asia, vaikka termi voikin olla vieras. Massiivirakenteessa yksi yhtenäinen rakennekerros huolehtii kaikista rakenteen keskeisistä tehtävistä. Museoviraston tiilirakenteita koskeva sanasto (verkossa) määrittelee käsitteen näin: “Massiivirakenteen kaikki rakennusosat kantavat kuormitusta”. Massiivirakenteita ovat esimerkiksi lamasalvosrakenne eli hirsiseinä sekä paikalla muurattu täystiiliseinä.

Palstan aiheena ovat tällä kertaa luonnonmukaiset eristemateriaalit, jotka sopivat perinteisen hirsitalon lämmöneristeiksi. Käsittelemme siis ylä- ja alapohjan eristeitä sekä hirrenväleisin ja karminrakoihin tarkoitettuja riveitä. Salvottuihin ulkoseiniin emme suosittele minkäänlaisia lisälämmöneristeitä, vaan ainoastaan ilmatiiviyttä parantavia kerroksia kuten savirappausta tai pinkopahvia.

Perinteisesti julkisivuverhous on kiinnitetty suoraan hirsiseinään ilman tuuletusrakoa. Näin on toimittu myös purutäytteisissä lautataloissa, esimerkiksi rintamamiestaloissa. Tällä on tavoiteltu vedon poistamista eli ilmatiiviyden lisäämistä. Samasta syystä laudoituksen alla on usein käytetty tuota, tervapaperia tai rappausta, mutta kyseessä on yleensä ollut seinän oikaisu, ei tuulettaminen.

Tuuman lukijoille on varmasti jo selvinnyt, että hengittävyydellä tarkoitetaan materiaalin kykyä sitoa ja läpäistä nestemäistä vettä. Mutta mitä merkitystä tällä on, ja mihin kaikkeen tämä liittyy? Jotta kokonaisuuden voisi ymmärtää, on tarpeellista ensin avata muutamia termejä.

Nykyisin eri lehdissä julkaistaan kiitettävästi juttuja taidolla kunnostetuista vanhoista taloista ja perinteisellä hirsitekniikalla toteutetuista uudisrakennuksista. Artikkeleissa vilahtelee silloin tällöin joko toimittajan, vanhan talon omistajan tai haastateltavan mestarin käsityksiä, joita ei voi ihan pureksimatta niellä. Usein näillä legendoilla on hyvin vanhat juuret.

Tuumassa 2/2014 käsiteltiin rakennussuojeluesityksen tekemistä. Kyse oli siis alkuneuvoista kiperän asetelman äärellä olijoille, yhdistyksemmehän ei voi olla tukena paikallistuntemusta vaativissa ratkaisuissa. Vuorossa on katsaus kaavoitukseen – samasta syystä, suoran avun korvikkeeksi. Olkoon se ainakin lämmin kädenpuristus kaavamurheisille. Maankäytössä kaikki ei ole niin auvoista kuin lakien, kuntien imagotavoitteiden ja päättäjien ’kivapuheen’ perusteella voisi luulla.

Meillä rakennusperinnöstä välittävillä on herkkyyden taakka. Kohtaamme tilanteita, joissa meille tärkeä rakennus tai ympäristö on vaarassa joutua puretuksi tai sen arvot tuhotuiksi. Ensin tulee suru, sitten harmistus, ja vähitellen syntyy tarve toimia. Ongelmana on usein tämä: tahtoisin tehdä jotain, mutta en tiedä, miten.

Nyt on kiire! Jos haluat ensi kesänä raksailla ulkona tai sisällä tai uudistaa väritystä tai pihanäkymiä, nyt on viimeistään aika saattaa lupa-asiat kuntoon.

Kun vanhaa taloa laajennetaan tai taloon tehdään ulkopuolista lisälämmöneristystä, joudutaan pohtimaan ikkunoiden sijaintia seinärakenteessa. Vanhoissa hirsitaloissa ikkunakarmit ovat yleensä olleet saman levyisiä hirren paksuuden kanssa. Tällöin ikkunat ovat asettuneet seinien sisä- ja ulkopintojen kanssa samaan tasoon. Vanhojen talojen yksi oleellinen ulkosuun liittyvä piirre onkin juuri ikkunoiden sijainti seinän ulkopinnan tasossa.

Haluaisimme ottaa vanhan omakotitalon avovintin asuinkäyttöön. Vintille on tarkoitus rakentaa kaksi makuuhuonetta ja pieni aulatila. Kuinka ulkoseinien ja katon eristäminen tulisi tehdä? Ulkokatteena on sementtitiili, jonka alla on vanha pärekatto. Mitä nykyiset rakennusmääräykset vaativat?

Vanhojen rakennusten kanssa tekemissä olevat kohtaavat väistämättä kysymyksen puun laadusta. Vanhan rakennusosan tilalle tai korjaukseen on vaikea löytää vastaavan laatuista puutavaraa. Nuo rakennukset kertovatkin nykyistä laajemmasta puumateriaalin tuntemuksesta.

Sammal lienee tutuimpia rakennusmateriaaleja, mutta sen käyttö on unohtunut yllättävän nopeasti. Sammalella on kuitenkin paljon hyviä ominaisuuksia, joiden vuoksi se puolustaa paikkaansa nykyrakentamisessakin.

Savirakentamisopit saapuivat Ruotsi-Suomeen 1700-luvulla ja savirakennusten puolesta propagoitiin muun muassa metsien säästämiseksi. Savirakentamisohjeita on julkaistu eri aikoina lehdissä ja rakentamisoppaissa. Maamies – lehdessä vuonna 1878 julkaistiin seikkaperäinen työohje massiivisavirakentamiseen, ”Rakennuksista saviruukki-seinillä”.

Tarkoittaako energia- ja ilmanvaihtovaatimukset sitä, että Suomessa hallitseva säännöstö estää oikean hirsitalon rakentamista? Tuskinpa! Näin ei ainakaan saisi olla. Ilman tuhansien vuosien vanhaa hirsirakentamisen perinnettä emme olisi selvinneet täällä pohjoisella leveysasteella.

Suomalainen on aina osannut rakentaa. Kirvesmies-taito on ollut isiltä pojille siirtyvää perintöä. Rakennusmateriaalit on tunnettu ja niiden ehdoilla on kehitetty rakennustekniikkaa, joka soveltuu Suomen vaativiin olosuhteisiin.